KUVA: Hyvä olo ja hyvä mieli – siinä Anni Hurmilan palkinto treenikerran jälkeen. Kun vain pääsee alkuun, fyysinen kunto nousee yllättävän nopeasti.

 

KAKSI KUUKAUTTA Anabellan kuntosalilla pari kertaa viikossa, ja tulokset tuntuvat jo. Kolmekymppisellä Anni Hurmilalla on menossa uusi startti: pari vuotta sitten hyvin alkanut treenikausi hiipui sairastelukierteeseen. Nyt tavoitteena on ennen kaikkea jaksaminen ja vahvistuminen.

– Kun aloitin nyt kesäkuun lopussa, rupesin noudattamaan itse tehtyä suunnitelmaa. Ennen tein sitä sun tätä, eikä se johtanut mihinkään. Nyt olen aloittanut todella rauhallisesti. Teen puhelimeen muistinpanoja, kuinka isoilla painoilla ja kuinka monta kertaa olen tehnyt eri laitteilla.

Anni yllättyi, kun huomasi muistiinpanoista, miten nopeasti alkoi tulla tuloksia.

– Se todella motivoi. Arki on jo helpompaa, jaksan nousta portaita ja kantaa kasseja paremmin. Laitteissa on voinut lisätä vähän kilomääriä.

– On niin hyvä olo, kun on treeni tehty! Myös hyvä mieli! En ole mikään asiantuntija, mutta sanoisin, että motivaatio on aika hyvä nyt. Pikkuhiljaa lisään muutakin liikuntaa, kävelyä ainakin. Olen nyt osannut aloittaa rauhallisemmin – aikaisemmin vedin täysillä heti, eikä se ollut kestävää.

Selkeä visio tulevaisuudesta

Tampere on Annin kotikaupunki. Tänne hän on palannut viisi vuotta sitten Kankaanpään taidekoulun opintojen jälkeen.

Kaksi vuotta sitten Anni löysi Anabellan nettisivut ja päätteli, että tuo voisi olla kiva paikka. Sivustolla ei liioiteltu Anabellan ainutlaatuisuutta, vaan kaikki oli ihan totta.

– Kävin vuoden ajan täällä säännöllisesti salilla, mutta olin niin usein kipeänä, että sitten se vaan jäi. Nyt on sitten tämä uusi startti!

– Täällä tuntuu siltä, että on oma paikka. On siistiä ja rauhallista naisten kesken. Midia on aina niin innostava ja kannustaa eteenpäin. Hänellä on selkeä visio siitä, millaisen hän haluaa Anabellan olevan.

Aloita rauhassa, yksi asia kerrallaan

Salilla käyminen auttaa Annia myös hänen työssään kuvataiteilijana. Voimaa tarvitaan taulunpohjien teossa, maalaaminen jumittaa hartioita ja istuminen koko kehoa.

– Anabellassa käyminen on tärkeää työn vastapainoa. Työhuoneeni on keskustassa, mutta asun Anabellan lähellä ja käyn täällä muutaman päivän välein.

Alkuun pääseminen on se kaikista korkein kynnys, sen tietävät kaikki. Kun Annilta kysyy hyvää neuvoa elämänmuutokseen, hän miettii tarkkaan vastausta.

– Pitää aloittaa rauhassa ja tehdä yksi asia kerrallaan.

______________
Teksti ja kuva:
Marita Salonen

Täältä voit lukea lisää Annin taiteilijan työstä Annihurmila.com